Kuva: 2020-03/juice-70-jullari-lasit-himmeia.png

Duo Pate & Albert

Kahden kokeneen muusikon akustinen tribuutti eräälle kaikkien aikojen legendaarisimmista suomalaisista lauluntekijöistä. Tänä vuonna Juice olisi täyttänyt 70 vuotta ja on siksi erityisen ajankohtainen ja myös esillä monissa eri yhteyksissä.

Juhlaohjelmisto sisältää kahden setin verran Juicen rakastetuimpia lauluja ja reservistä löytyy lisäksi monta ekstraa vaativammankin yleisön toiveille.

Versiot on toteutettu pieteetillä ja akustinen orkestrointi mahdollistaa esiintymisen pienemmissäkin tiloissa.

Jopa hurmoksellisuuteen yltyneet keikat ovat osoittaneet, että Juicea ei todellakaan ole unohdettu! Päinvastoin!

Kuriositeettina mainittakoon, että duon toinen puolikas myös esiintyy 2018 ensi-iltansa saaneessa Juice-elokuvassa.